Häät

Avioliitto voidaan solmia kirkollisesti, jos molemmat vihittävät ovat rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen vihittävistä on jonkun muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen, niin silloinkin voidaan vihkiä kirkollisesti. Kirkollinen avioliiton vihkiminen on sekä juridinen tapahtuma että pyhä toimitus, jossa vihkiparille pyydetään Jumalan siunausta.

Ennen vihkimistä toimitetaan avioliiton esteiden tutkinta. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukainen. Esteiden tutkinta on voimassa neljä kuukautta ja se täytyy tehdä viimeistään 7 päivää ennen vihkimistä. Todistus annetaan vihkijälle. Avioliiton esteiden tutkintaan liittyvät kysymykset voi esittää Tampereen aluekeskusrekisteriin puh. 03 2190 222 arkisin kello 9-15.

Kirkon ja papin voi varata vihkimistä varten seurakuntatoimistosta. Ennen vihkimistä on yleensä papin kanssa tapaaminen, jossa pappi ja vihkipari sopivat vihkimiseen liittyvistä asioista. Musiikista sovitaan kanttorin kanssa. Vihkiminen voi tapahtua kirkossa, kotona tai muussa sovitussa paikassa. Läsnä tulee olla vähintään kaksi todistajaa.

Siviiliviranomaisen edessä solmittu avioliitto voidaan siunata kirkollisesti. Sille on oma paljolti vihkimistä muistuttava kaavansa.

Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Siviilivihkimisen jälkeen liitto voidaan siunata kirkossa.

Ketkä voivat mennä kirkossa naimisiin

Maistraatissa solmitulle avioliitolle voidaan pyytää siunausta evankelis-luterilaisen perinteen mukaisesti. Tilaisuus muistuttaa kirkollista vihkimistä. Merkittävin ero on kysymysten sanamuodossa, koska siunausta pyydetään jo solmitulle avioliitolle. Avioliiton siunaaminen

Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu ja pari voi mennä naimisiin. Esteiden tutkintaa pyydetään viimeistään viikkoa ennen häitä.

Avioliiton esteiden tutkinta ja esteettömyystodistus

Hääkimppu
Hääkimppu

Kirkkohäihin liittyy tapakulttuuria, joka ei ole varsinaisesti osa vihkimisen kulkua. Näitä ovat myös tapa saattaa morsian sulhasen luo ja suudelma aviopuolisoiksi julistamisen jälkeen. Monet muutkin tavoista ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa hääperinteessä.

Häätavat kirkossa

Maistraatissa solmitulle avioliitolle voidaan pyytää siunausta evankelis-luterilaisen perinteen mukaisesti. Tilaisuus muistuttaa kirkollista vihkimistä. Merkittävin ero on kysymysten sanamuodossa, koska siunausta pyydetään jo solmitulle avioliitolle. Avioliiton siunaaminen

Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu ja pari voi mennä naimisiin. Esteiden tutkintaa pyydetään viimeistään viikkoa ennen häitä.

Avioliiton esteiden tutkinta ja esteettömyystodistus

Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Siviilivihkimisen jälkeen liitto voidaan siunata kirkossa.

Ketkä voivat mennä kirkossa naimisiin

Vihki- eli toimituskeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti vihkimisilmoituslomake ja sovitaan mahdollisista kuulutuksista.

Vihki- eli toimituskeskustelu

Kirkkohäissä pyydetään siunausta avioliitolle. Pari lupautuu naimisiin mennessään rakastamaan toisiaan myös vaikeina aikoina. Vihkimisessä tulee olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Pappi huolehtii vihkimisen kulusta.

Vihkimisen kulku

Hae virsikirjasta

Virren numero


Sanahaku
 

Haulla siirryt Virsikirjasivustolle.