Kesäkukat
syksy

Hoitokausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuun loppuessa TAI ennen mahdollisen hallan vuoksi, jolloin kukat poistetaan

Hoitosopimukset pitää olla maksettuina 31.5.2024 mennessä.

Vain kastelusopimuksesta voidaan tehdä uusia sopimuksia koko kesän ajan (hinta pysyy samana ajankohdasta riippumatta)

Toukokuun aikana hoitohaudoilla suoritetaan siistimis- ja kunnostustöitä.

Kukkien istutus aloitetaan sääolojen mukaan 10.6. alkaen ja pääsääntöisesti kukat istutetaan juhannukseen mennessä.

 Kesän aikana hoitohautojen kukat:

  • kastellaan
  •  lannoitetaan
  • haudoilta poistetaan rikkakasvit
  • hautojen ympäriltä leikataan ruohot ja pidetään alue siistinä
  • haudan yleisestä siisteydestä huolehtiminen, omaisten laittamien kukkien täyshoito ei kuulu sopimukseen
  • kastelusopimukseen kuuluu VAIN vesi, ei kukat, lannoitukset, rikkaruohojen poisto ym. Kastelu tapahtuu normaalin kastelurytmin mukana

Mikäli haudalla, johon hoito on tilattu, on omaisten toimesta istutettuja kukkia, tulee ne poistaa ennen hoitokauden alkua. Mikäli niiden halutaan jäävän muun istutuksen lisäksi, on tästä ilmoitettava seurakunnalle, sillä yleisesti kaikki haudalla olevat poistetaan. Tämä koskee myös seurakunnan istuttamia äitienpäiväruusuja. Seurakunta hoitaa ja ylläpitää VAIN istuttamiaan kukkia.

Kukkien tilaukset on puutarhoille annettava jo edellisenä syksynä, joten yksityiskohtaisia toiveita ei voida ottaa huomioon. Tarkoituksenmukaisinta on istuttaa jokaiselle haudalle siinä parhaiten viihtyvä lajike. Pyrimme vaihtelemaan lajikkeita mahdollisuuksien rajoissa, suosien lajikkeita, jotka kestävät erilaisia säävaihteluita ja kasvitauteja parhaiten. Kesän 2024 lajikkeina ovat Ruusubegonia ja Begonia Dragon Wing. Omaisten on varmistettava, että haudalla oleva muistomerkki on suorassa ja tukevasti pystyssä. Tarvittaessa muistomerkki on oikaistava ja tuettava, että siitä ei aiheudu vaaraa hautausmaan työntekijöille eikä muille hautausmaalla liikkuville.

Omia lyhtyjä tai muita muistoesineitä ei saa säilöä kivien takana kesällä, nurmikon siistimisen vuoksi (seurakunta ei ole vastuussa mahdollisesti sinne jätettyjen esineiden särkymisestä)